Kävijälaskuri

hieroja Orivesi

Olet oikealla sivulla! Tervetuloa!

Voit kommentoida tekstejä - en pahastu vaikka olisitkin eri mieltä!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Linjasta ja linjattomuudesta

Kuuntelen paljon radiota. Sieltä tulee mielenkiintoisia ohjelmia. Tietomäärä kuunnellessa kasvaa ja monipuolistuu. Muutama päivä takaperin höristin korviani. Etelä-Savon Ylen kanavalla käsiteltiin Pieksämäen Demarit ry:n erottamista kunnallisjärjestöstä. Haastateltavana oli Heikki Martikainen. Millään tavalla yksilöimättä hän kertoi linjojen ja näkemysten olevan niin kaukana toisistaan, että kompromissi ei ole mahdollinen. Jäin pohtimaan, että mitähän mies mahtoi tarkoittaa. Kaikille tasapuoliset yhteiskunnalliset peruspalvelut ovat hyvivointiyhteiskuntamme kivijalka. Se on mielestäni tänä päivänä keskeisin sosialidemokratian arvopohjista. Siitä Pieksämäen Demarit ry ei ole lipsunut kertaakaan. Taisto perusturvan kokonaisulkoistuksesta on oivin esimerkki asiasta. Olimme puolueen linjalla ja taistelimme menestyksellisesti sosiaalitoimen ja terveydenhuollon ulkoistusta vastaan. Osa SDP:stä äänesti ulkoistuksen puolesta, vaikka piirihallituskin oli yksiselitteisesti ohjeistanut äänestämään ulkoistusta vastaan. Samoin puoluetoimistosta puoluesihteeri Paananen lähetti sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että tällainen ulkoistus ei ole puolueen linjan mukainen. Linjaero oli todella selvä niinkuin Martikainen kertoo. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä ryhmien linjauksista. Toinen linjakysymys, mistä Pieksämäen Demarit ry on ollut jatkuvasti huolissaan on kaupunginjohtaja Turusen toimikaudella tapahtunut kaupunkimme nopea ja kovahko velkaantuminen. Olen ryhmämme pj:na kiinnittänyt asiaan valtuustossa huomioita vuosittain niin talousarviokäsittelyssä kuin tilinpäätöskeskustelussakin. Toisen puolen avainhenkilöiden Erkki Huupposen ja Sakari Ojalan en ole viimeiseen kahdeksaan vuoteen kuullut valtuustossa pitävän yhtään linjapuhetta kaupungin talouden suunnasta tai mistään muustakaan avainkysymyksestä. Linjasta ei voi silloin puhua kovin suuren rintaääneen. Pieksämäen Demarit ry on julkisissa kirjoituksissa niin ryhmänä kuin yksilöinä puolustanut voimakkaasti päätöksenteon avoimuutta, tasavertaisia julkisia palveluita ja ihmisten kohtaamista ihmisinä eikä pelkkinä kylminä numeroina. Arvojen julkinen käsittely näyttää sekin olevan aika harvojen käsissä. Päätöksenteon moraali on yksi linjauksen kulmakivistä. Pieksämäen Demarit ry ei ole valmis minkäänlaiseen suhmurointiin eikä valtuuksien ylityksiin. Epäselvyyksiä ei voi lakaista maton alle vaan jossakin vaiheessa pöytä on saatava puhtaaksi. Tätähän edellyttää valtuuston päätöskin. Lukeminenkin lisää tiedon määrää. Luin tuossa SDP:n sääntöjä. Siellä kerrottiin, että puolueosasto otetaan kunnallisjärjestön jäseneksi hakemuksesta. Pieksämäen Demarit ry ei ole koskaan hakenut kunnallisjärjestön jäsenyyttä eikä sitä niin muodoin ole sinne hyväksyttykään. Siksi meidän teatraalinen erottaminen kunnallisjärjestöstä oli aivan turha toimenpide. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että puolueesta nimeltä SDP meitä ei ole erotettu. Jatkamme omana valtuustoryhmänä nimellä Pieksämäen Demarit ry ja tavoitteemme on edelleen tavallisen ihmisen asian ajaminen yhteiskuntamme kivijalkapalveluja puolustaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti