Uskon puutetta?

Takana ovat Pieksämäen lähihistorian poliittiset kulta-ajat. Valtakunnallisesti ainakin. Kaikki paikalliset puolueet ovat tyytyneet paikalliseen näpertelyyn ja valtakunnalliset edustukset ovat kuihtuneet lähihistorian usvaan. Uskomattomilta tutuvat parin vuosikymmenen takaiset ajat, kun paikkakunnaltamme Arkadianmäellä oli samanaikaisesti peräti kolme kansanedustajaa. Hyvä oli evästellä puolestapuhujia, kun Hietala, Skön ja Kauppinen suuntasivat matkansa kohti päättäjien ”pyhättöjä”. Hietala vieläpä demarien eduskuntaryhmän johtajana. Alamäki on ollut todella jyrkkä. Raimo Mähönen on ollut viimeisin senaattorimme mutta häntäkään nuorempi polvi ei tahdo edes muistaa. Mistä sitten kiikastaa?

Mediajulkisuus on yksi vaaliemme avainsanoista. Millä sitä sitten saa? Rahallapa tietenkin. Rahaa pienillä paikallisyhdistyksillä ei tietenkään ole juuri nimeksikään. Olisiko siitä selitykseksi? Yksittäisen kansanedustajaehdokkaan vaalibudjetti saattaa hyvinkin hipoa sataatuhatta euroa meidänkin vaalipiirissämme ja sehän on aika paljon rahaa , jos ei tule valituksi. Osaksi varmaankin kiikastaa siis rahasta mutta ei varmaan kokonaan. Onhan Etelä-Savossa kansanedustajia tullut viime vuosina sellaisilta pieniltä paikkakunniltakin kuin Joroinen ja Pertunmaa.

Olisiko Pieksämäellä sitten kyse sopivien ehdokkaiden puutteesta. No, mene ja tiedä sitten. Tavallisia ihmisiä nuo näyttävät olevan muualtakin tulleet senaattorit, maanviljelijöitä, opettajia ja vastaavia. Ei siis tältäkään suunnalta näyttäisi löytyvän yksiselitteisen hyvää selitystä.
Olisiko nyt sitten niin, että pikkukaupungillamme on ison ”cityn” ominaisuudet poliittisesti. On tarjolla jos jonkinlaista vaihtoehtoa. Kannatus vaaleissa jakaantuu sinne ”sun” tänne ja kukaan ei saa todellisesti mitään vaan äänet kulkeutuvat alueen ääniharavien lihotukseen. Surullista mutta ehkä totta. Pienellä kylällä voidaan äänestää yli puoluerajojen meidän ”omaa” ehdokasta mutta eihän se kaupungissa käy päinsä.

”Valovoimaisten ehdokkaiden puute”

Politiikka on kuitenkin sellaista puuhastelua, jota jokainen tekee omalla persoonallaan. Joillakin vain on sitä nostetta ja joillakin ei. Pyrky ei aina auta ja joskus siitä tulee jopa rasite. Sopiva noste yhdistettynä nasakkaan sanavalmiuteen on oiva yhdistelmä. Valtakunnan politiikassa oivimpia esimerkkejä ovat Timo Soini, Mari Kiviniemi ja Mikael Jungner. Pieksämäen politiikka on ehkä vaivannut valovoimisten ehdokkaiden puute. Ei ole ollut nosteessa olevia ehdokkaita. Puolueet ovat olleet liian varovaisia ja ennakkoluuloisia.
Voisiko asia todella olla niin, että paikallisia poliittisia toimijoita vaivaa uskon puute? Puurtavatko he vain järjestöjyrien pakkopullaa ja pohjaavat muiden paikkakuntien ehdokkaille paikkoja aurinkoon. Tätä emme ainakaan halua uskoa. Jos näin on sitten ei auta kuin yksi lääke. Paikkakuntamme kaikki poliittiset ryhmät tekevät ryhtiliikkeen tai ainakin katsovat peiliin. Jos siellä ei näy mitään korjattavaa, niin tyydytään sitten kohtaloomme.

Vastauksena kokoomukselle!

Kokoomus kysyy SDP:ltä.
"Mitkä ovat keinot, joiden avulla Pieksämäen kaupungin verotuloja voidaan kasvattaa korottamatta veroprosenttia?"

No, no! Jopas veljet oikealta laidalta kysymyksen singauttivat. Ajattelivat varman panna ”luun kurkkuun” euforisessa nosteessa oleville demareille. Mutta ei mitään. Funtsataan kysymystä. Lähtöfaktahan tietenkin on se, että henkilö, jolla yllä olevaan on ratkaisu plakkarissaan, on piakkoin varakas mies itsekin. Häntä varmaan juoksutetaan ”messiaanisena konsulttina” kunnasta toiseen. Melkein kohtuutontahan se on näin kapitalistisessa järjestelmässä kullan koostumusta ilmatteeksi kysellä. Mutta menkööt tämän kerran.

Keino 1 = avain onneen. Valtion on pidettävä kuntien maksuvalmiudesta parempaa huolta. Mitenkä siihen sitten voidaan vaikuttaa. Miltei kaikki kansanedustajat toimivat peruskunnissa kunnallispolitiikassa. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että kunnilla ei tunnu olevan puolestapuhujia Arkadian mäellä. Lisäksi jokainen meistä kuntapoliitikoista tuntee ainakin jonkun ns. valtakunnantason vaikuttajan – ellei tunne, niin on korkea aika ruveta luomaan vaikuttamisverkostoa. Suomennettuna: valutetaan valtion verokertymästä huomattavasti nykyistä suurempi siivu kuntatalouden pahenevien rahaongelmien hoitoon.

Keino 2 = epävarmoilla puheilla. Eduskuntavaalin ovat aivan kohta ovella. Kaikki joukolla tivaamaan jokaiselta ehdokkaalta, mitä he aikovat tehdä kuntien pahenevan likviditeettiongelman kanssa. Lupaukset kirjattava tilaisuuksista pidettäviin muistioihin ja pantava uudet päättäjät totuuden eteen juhlahumun hälvettyä.

Keino 3 = vaikeasti mitattavat. Monet vannovat kuntien talouden hoidossa aktiivisen talouspolitiikan nimiin. Yritystoiminnan tukitoimilla ja sitä kautta työpaikkojen luonnilla toki laajennetaan tuloveropohjaa mutta myös samalla kunnan kulurakenne kasvaa monella tavalla. Ensinnäkin alkuvaiheessa kunnan investoinnit saattavat olla huomattavia, mikä yleensä johtaa kunnan velan määrän nousuun ja tätä kautta myös korkokulut vääjäämättä kasvavat, vaikka alhaisen koron kautta elämmekin. Väkimäärän myötä päivähoito-, koulu- ja terveyspalvelujen kysyntä kasvavat. Väkimäärän kasvaessa verotulot/asukas eivät siis välttämättä kasva. Ei rikkain Kauniainenkaan ole haalinut kaikkea mahdollista eikä näytä kalastelevan tällä hetkelläkään.

Keino 4 = luovutaan materian vallasta. Viimeiseksi keinoksi pitää tarjota säästeliämpää elämän mallia. Luovutaan tavarapaljouden oravanpyörässä pyristelystä. Paljon on kunnista turhaa karsittu mutta vieläkin löytyy varmasti sellaista, mikä ei ole peruspalvelujen kannalta aivan välttämätöntä.
Alpo Salo