Toukokuun alussa kirjoittelin otsikolla ”Velka on veli ottaessa…”. Tuolloin suomalaisten rahahanojen vartijat hymyilivät vielä leveästi ja elelivät kuin Euroopan omistajat lupaillen suomalaisten maksavan sotkuja milloin missäkin. Nyt on ääni muuttunut muuallakin kuin Salon kinkeripiirin kellotapulissa. Monet ns asiantuntijat ja jopa arvonsa tuntevat poliitikotkin ovat uskaltaneet kauhistella mm Suomen valtionvelan räjähdysmäistä kasvua. Lisäkuohuntaa keskustelun koski sai, kun valtiovarainministeri Katainen väitti valtiovelan vähenevän, kun otetaan 8,7 miljardia uutta velkaa ja paisutetaan maksurästi miltei käsittämättömään 85 miljardiin.
Velkakeskustelusta onkin syksyä kohden muotoutunut lämpenevä, voisi miltei sanoa kuumeneva aihe. Yllä oleva otsikko ei ole omani vaan lainaus rahoituksen professori Vesa Puttoselta, joka muuten kelpaa asiantuntijaksi jenkeillekin. Hän on nimittäin lähdössä New Yorkin yliopiston vierailevaksi professoriksi. Puttonen on suorastaan kauhistellut velan määrää. Hänen mielestään ministerit eivät lähestyvien vaalien takia uskalla tehdä asialle mitään. Toinen asiantuntijakriitikko, joka on uskaltautunut näyttävästi sormittelemaan velkaantumista, on laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius, jonka mielestä velkaantuminen tapahtuu aivan älytöntä vauhtia. Hän jopa uskaltaa väittää valtiovarainministerin sumuttavan.
Opposition tehtävään kuuluu räksyttää asioiden mahdollisesta huonosta hoidosta mutta yllätys on ollut, että kovaäänistä jupinaa on kuulunut myös valtionvarainministerin omasta puolueesta. Erityisen ärhäkkäästi on esiintynyt eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, joka on suorastaan lytännyt Kataisen budjetin. Maltillisempaa kritiikkiä on esittänyt Benin tallin nokkamies. Mutta ei mitään hätää. Jyrki Boyn avuksi on jo rientänyt pätkäpääministeri Mari Kiviniemi, joka kaikkitietävän juorulehdistön mukaan on kuvannut Niinistöä esihistorialliseksi ilmestykseksi, jolta tulee dinosauruksen puhetta.
************
Ryssätkö valehtelevat, vai me itse …. itsellemme? Loppukesän toinen kuuma peruna on suomalaisten elintarvikkeiden viennin pysähtyminen Venäjälle. Heti tuoreeltaan asia leimattiin meillä tavanomaiseksi ryssien kiukutteluksi. Kiirehtipä joku asiantuntija heti tuoreeltaan ilmoittamaan, että eihän meillä sellaisia antibiootteja käytetäkään. Kotoinen Evira on tutkinut asiaa ja vai vihkaa matalalla profiililla ilmoitti, että osa tuotantolaitoksista tulee jäämään viennin ulkopuolelle. Mutta eihän sitä nyt meille tarvitse kertoa kenen pöperöissä näitä arveluttavia tuloksia on löytynyt.
Samaan aikaan lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ilmoitti, että tuotantoeläinten lääkitseminen mm antibiooteilla on viidessä vuodessa kasvanut peräti 25%. Viranomaiset ovat kuulemma varpaillaan. Eläinten vastustuskyky on kasvussa ja sieltä tulee vaikutukset viiveellä ihmisiin.
Vielä kurkkaus pellolle. Ihan eurooppalaiseen malliin siellä isännät ruiskuttelevat torjunta-aineita yhteisten EU-direktiivien mukaan ja paisuttavat sadot kemiallisilla tehdaslannoitteilla. Eihän kokonaisuudesta enää puutukaan kuin elintarviketeollisuuden lisäämä kasa E-koodeja ja kyllä säilyy miltei isältä pojalle. Onkohan suomalainen puhdas ruoka vain illuusio, jolla pyritään pitämään meidän elintarvikkeitamme muuta Eurooppaa kalliimpina.
maanantai 16. elokuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Uskon puutetta?
Takana ovat Pieksämäen lähihistorian poliittiset kulta-ajat. Valtakunnallisesti ainakin. Kaikki paikalliset puolueet ovat tyytyneet paikalliseen näpertelyyn ja valtakunnalliset edustukset ovat kuihtuneet lähihistorian usvaan. Uskomattomilta tutuvat parin vuosikymmenen takaiset ajat, kun paikkakunnaltamme Arkadianmäellä oli samanaikaisesti peräti kolme kansanedustajaa. Hyvä oli evästellä puolestapuhujia, kun Hietala, Skön ja Kauppinen suuntasivat matkansa kohti päättäjien ”pyhättöjä”. Hietala vieläpä demarien eduskuntaryhmän johtajana. Alamäki on ollut todella jyrkkä. Raimo Mähönen on ollut viimeisin senaattorimme mutta häntäkään nuorempi polvi ei tahdo edes muistaa. Mistä sitten kiikastaa?
Mediajulkisuus on yksi vaaliemme avainsanoista. Millä sitä sitten saa? Rahallapa tietenkin. Rahaa pienillä paikallisyhdistyksillä ei tietenkään ole juuri nimeksikään. Olisiko siitä selitykseksi? Yksittäisen kansanedustajaehdokkaan vaalibudjetti saattaa hyvinkin hipoa sataatuhatta euroa meidänkin vaalipiirissämme ja sehän on aika paljon rahaa , jos ei tule valituksi. Osaksi varmaankin kiikastaa siis rahasta mutta ei varmaan kokonaan. Onhan Etelä-Savossa kansanedustajia tullut viime vuosina sellaisilta pieniltä paikkakunniltakin kuin Joroinen ja Pertunmaa.
Olisiko Pieksämäellä sitten kyse sopivien ehdokkaiden puutteesta. No, mene ja tiedä sitten. Tavallisia ihmisiä nuo näyttävät olevan muualtakin tulleet senaattorit, maanviljelijöitä, opettajia ja vastaavia. Ei siis tältäkään suunnalta näyttäisi löytyvän yksiselitteisen hyvää selitystä.
Olisiko nyt sitten niin, että pikkukaupungillamme on ison ”cityn” ominaisuudet poliittisesti. On tarjolla jos jonkinlaista vaihtoehtoa. Kannatus vaaleissa jakaantuu sinne ”sun” tänne ja kukaan ei saa todellisesti mitään vaan äänet kulkeutuvat alueen ääniharavien lihotukseen. Surullista mutta ehkä totta. Pienellä kylällä voidaan äänestää yli puoluerajojen meidän ”omaa” ehdokasta mutta eihän se kaupungissa käy päinsä.
”Valovoimaisten ehdokkaiden puute”
Politiikka on kuitenkin sellaista puuhastelua, jota jokainen tekee omalla persoonallaan. Joillakin vain on sitä nostetta ja joillakin ei. Pyrky ei aina auta ja joskus siitä tulee jopa rasite. Sopiva noste yhdistettynä nasakkaan sanavalmiuteen on oiva yhdistelmä. Valtakunnan politiikassa oivimpia esimerkkejä ovat Timo Soini, Mari Kiviniemi ja Mikael Jungner. Pieksämäen politiikka on ehkä vaivannut valovoimisten ehdokkaiden puute. Ei ole ollut nosteessa olevia ehdokkaita. Puolueet ovat olleet liian varovaisia ja ennakkoluuloisia.
Voisiko asia todella olla niin, että paikallisia poliittisia toimijoita vaivaa uskon puute? Puurtavatko he vain järjestöjyrien pakkopullaa ja pohjaavat muiden paikkakuntien ehdokkaille paikkoja aurinkoon. Tätä emme ainakaan halua uskoa. Jos näin on sitten ei auta kuin yksi lääke. Paikkakuntamme kaikki poliittiset ryhmät tekevät ryhtiliikkeen tai ainakin katsovat peiliin. Jos siellä ei näy mitään korjattavaa, niin tyydytään sitten kohtaloomme.
Mediajulkisuus on yksi vaaliemme avainsanoista. Millä sitä sitten saa? Rahallapa tietenkin. Rahaa pienillä paikallisyhdistyksillä ei tietenkään ole juuri nimeksikään. Olisiko siitä selitykseksi? Yksittäisen kansanedustajaehdokkaan vaalibudjetti saattaa hyvinkin hipoa sataatuhatta euroa meidänkin vaalipiirissämme ja sehän on aika paljon rahaa , jos ei tule valituksi. Osaksi varmaankin kiikastaa siis rahasta mutta ei varmaan kokonaan. Onhan Etelä-Savossa kansanedustajia tullut viime vuosina sellaisilta pieniltä paikkakunniltakin kuin Joroinen ja Pertunmaa.
Olisiko Pieksämäellä sitten kyse sopivien ehdokkaiden puutteesta. No, mene ja tiedä sitten. Tavallisia ihmisiä nuo näyttävät olevan muualtakin tulleet senaattorit, maanviljelijöitä, opettajia ja vastaavia. Ei siis tältäkään suunnalta näyttäisi löytyvän yksiselitteisen hyvää selitystä.
Olisiko nyt sitten niin, että pikkukaupungillamme on ison ”cityn” ominaisuudet poliittisesti. On tarjolla jos jonkinlaista vaihtoehtoa. Kannatus vaaleissa jakaantuu sinne ”sun” tänne ja kukaan ei saa todellisesti mitään vaan äänet kulkeutuvat alueen ääniharavien lihotukseen. Surullista mutta ehkä totta. Pienellä kylällä voidaan äänestää yli puoluerajojen meidän ”omaa” ehdokasta mutta eihän se kaupungissa käy päinsä.
”Valovoimaisten ehdokkaiden puute”
Politiikka on kuitenkin sellaista puuhastelua, jota jokainen tekee omalla persoonallaan. Joillakin vain on sitä nostetta ja joillakin ei. Pyrky ei aina auta ja joskus siitä tulee jopa rasite. Sopiva noste yhdistettynä nasakkaan sanavalmiuteen on oiva yhdistelmä. Valtakunnan politiikassa oivimpia esimerkkejä ovat Timo Soini, Mari Kiviniemi ja Mikael Jungner. Pieksämäen politiikka on ehkä vaivannut valovoimisten ehdokkaiden puute. Ei ole ollut nosteessa olevia ehdokkaita. Puolueet ovat olleet liian varovaisia ja ennakkoluuloisia.
Voisiko asia todella olla niin, että paikallisia poliittisia toimijoita vaivaa uskon puute? Puurtavatko he vain järjestöjyrien pakkopullaa ja pohjaavat muiden paikkakuntien ehdokkaille paikkoja aurinkoon. Tätä emme ainakaan halua uskoa. Jos näin on sitten ei auta kuin yksi lääke. Paikkakuntamme kaikki poliittiset ryhmät tekevät ryhtiliikkeen tai ainakin katsovat peiliin. Jos siellä ei näy mitään korjattavaa, niin tyydytään sitten kohtaloomme.
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Vastauksena kokoomukselle!
Kokoomus kysyy SDP:ltä.
"Mitkä ovat keinot, joiden avulla Pieksämäen kaupungin verotuloja voidaan kasvattaa korottamatta veroprosenttia?"
No, no! Jopas veljet oikealta laidalta kysymyksen singauttivat. Ajattelivat varman panna ”luun kurkkuun” euforisessa nosteessa oleville demareille. Mutta ei mitään. Funtsataan kysymystä. Lähtöfaktahan tietenkin on se, että henkilö, jolla yllä olevaan on ratkaisu plakkarissaan, on piakkoin varakas mies itsekin. Häntä varmaan juoksutetaan ”messiaanisena konsulttina” kunnasta toiseen. Melkein kohtuutontahan se on näin kapitalistisessa järjestelmässä kullan koostumusta ilmatteeksi kysellä. Mutta menkööt tämän kerran.
Keino 1 = avain onneen. Valtion on pidettävä kuntien maksuvalmiudesta parempaa huolta. Mitenkä siihen sitten voidaan vaikuttaa. Miltei kaikki kansanedustajat toimivat peruskunnissa kunnallispolitiikassa. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että kunnilla ei tunnu olevan puolestapuhujia Arkadian mäellä. Lisäksi jokainen meistä kuntapoliitikoista tuntee ainakin jonkun ns. valtakunnantason vaikuttajan – ellei tunne, niin on korkea aika ruveta luomaan vaikuttamisverkostoa. Suomennettuna: valutetaan valtion verokertymästä huomattavasti nykyistä suurempi siivu kuntatalouden pahenevien rahaongelmien hoitoon.
Keino 2 = epävarmoilla puheilla. Eduskuntavaalin ovat aivan kohta ovella. Kaikki joukolla tivaamaan jokaiselta ehdokkaalta, mitä he aikovat tehdä kuntien pahenevan likviditeettiongelman kanssa. Lupaukset kirjattava tilaisuuksista pidettäviin muistioihin ja pantava uudet päättäjät totuuden eteen juhlahumun hälvettyä.
Keino 3 = vaikeasti mitattavat. Monet vannovat kuntien talouden hoidossa aktiivisen talouspolitiikan nimiin. Yritystoiminnan tukitoimilla ja sitä kautta työpaikkojen luonnilla toki laajennetaan tuloveropohjaa mutta myös samalla kunnan kulurakenne kasvaa monella tavalla. Ensinnäkin alkuvaiheessa kunnan investoinnit saattavat olla huomattavia, mikä yleensä johtaa kunnan velan määrän nousuun ja tätä kautta myös korkokulut vääjäämättä kasvavat, vaikka alhaisen koron kautta elämmekin. Väkimäärän myötä päivähoito-, koulu- ja terveyspalvelujen kysyntä kasvavat. Väkimäärän kasvaessa verotulot/asukas eivät siis välttämättä kasva. Ei rikkain Kauniainenkaan ole haalinut kaikkea mahdollista eikä näytä kalastelevan tällä hetkelläkään.
Keino 4 = luovutaan materian vallasta. Viimeiseksi keinoksi pitää tarjota säästeliämpää elämän mallia. Luovutaan tavarapaljouden oravanpyörässä pyristelystä. Paljon on kunnista turhaa karsittu mutta vieläkin löytyy varmasti sellaista, mikä ei ole peruspalvelujen kannalta aivan välttämätöntä.
Alpo Salo
"Mitkä ovat keinot, joiden avulla Pieksämäen kaupungin verotuloja voidaan kasvattaa korottamatta veroprosenttia?"
No, no! Jopas veljet oikealta laidalta kysymyksen singauttivat. Ajattelivat varman panna ”luun kurkkuun” euforisessa nosteessa oleville demareille. Mutta ei mitään. Funtsataan kysymystä. Lähtöfaktahan tietenkin on se, että henkilö, jolla yllä olevaan on ratkaisu plakkarissaan, on piakkoin varakas mies itsekin. Häntä varmaan juoksutetaan ”messiaanisena konsulttina” kunnasta toiseen. Melkein kohtuutontahan se on näin kapitalistisessa järjestelmässä kullan koostumusta ilmatteeksi kysellä. Mutta menkööt tämän kerran.
Keino 1 = avain onneen. Valtion on pidettävä kuntien maksuvalmiudesta parempaa huolta. Mitenkä siihen sitten voidaan vaikuttaa. Miltei kaikki kansanedustajat toimivat peruskunnissa kunnallispolitiikassa. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että kunnilla ei tunnu olevan puolestapuhujia Arkadian mäellä. Lisäksi jokainen meistä kuntapoliitikoista tuntee ainakin jonkun ns. valtakunnantason vaikuttajan – ellei tunne, niin on korkea aika ruveta luomaan vaikuttamisverkostoa. Suomennettuna: valutetaan valtion verokertymästä huomattavasti nykyistä suurempi siivu kuntatalouden pahenevien rahaongelmien hoitoon.
Keino 2 = epävarmoilla puheilla. Eduskuntavaalin ovat aivan kohta ovella. Kaikki joukolla tivaamaan jokaiselta ehdokkaalta, mitä he aikovat tehdä kuntien pahenevan likviditeettiongelman kanssa. Lupaukset kirjattava tilaisuuksista pidettäviin muistioihin ja pantava uudet päättäjät totuuden eteen juhlahumun hälvettyä.
Keino 3 = vaikeasti mitattavat. Monet vannovat kuntien talouden hoidossa aktiivisen talouspolitiikan nimiin. Yritystoiminnan tukitoimilla ja sitä kautta työpaikkojen luonnilla toki laajennetaan tuloveropohjaa mutta myös samalla kunnan kulurakenne kasvaa monella tavalla. Ensinnäkin alkuvaiheessa kunnan investoinnit saattavat olla huomattavia, mikä yleensä johtaa kunnan velan määrän nousuun ja tätä kautta myös korkokulut vääjäämättä kasvavat, vaikka alhaisen koron kautta elämmekin. Väkimäärän myötä päivähoito-, koulu- ja terveyspalvelujen kysyntä kasvavat. Väkimäärän kasvaessa verotulot/asukas eivät siis välttämättä kasva. Ei rikkain Kauniainenkaan ole haalinut kaikkea mahdollista eikä näytä kalastelevan tällä hetkelläkään.
Keino 4 = luovutaan materian vallasta. Viimeiseksi keinoksi pitää tarjota säästeliämpää elämän mallia. Luovutaan tavarapaljouden oravanpyörässä pyristelystä. Paljon on kunnista turhaa karsittu mutta vieläkin löytyy varmasti sellaista, mikä ei ole peruspalvelujen kannalta aivan välttämätöntä.
Alpo Salo
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Veli on velka ottaessa...
Veli on velka ottaessa…
Kreikkalaisten rahasotkut ovat viime päivinä nousseet koko Euroopan ykkösaiheeksi. Asia ei analyytikkoja täysin yllättänyt mutta volyymi ja vauhti tavoitti monet housut kintuissa. Mahtavaa tukilainapakettia kasataan nyt niin kiireellä, että ylilyöntien vaara leijuu jälleen ilmassa. Kaiken kukkuraksi kreikkalaiset kadunmiehet eivät ollenkaan ymmärrä heille tarjottua velkarahaa. He suhtautuvat tarjoukseen avoimen vihamielisesti – muut EU-maat ovat heidän mielestä laittamassa Kreikkaa lainaehdoillaan polvilleen.
Mistä kaikki sitten oikein juontaa juurensa. Kreikassa oli pitkään demokratiavaje. Maa haluttiin kuitenkin Euroopan Unioniin mukaan ja ehtojen täyttymistä katseltiin alunperinkin hieman läpi sormien. Unioniin pääsy avasi kuitenkin rahahanat kokonaan ja varsinkin ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat syytäneet rahaa Kreikkaan aivan tolkuttomasti. Ja raha on pantu kansan kielellä sanottuna haisemaan. Ja vilppi jatkui, taseita jopa väärenneltiin. ”Vesi” kuitenkin loppui myllystä ja krapula on kauhea. Reilun viikon sisällä maksuun on tulossa 8,5 miljardin kertalasku ja se on vasta alkusoittoa. Monet asiantuntijat ovatkin yrittäneet selittää, että eihän tässä Kreikkaa tueta vaan ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. Julkisuudessa on näkynyt tietoja, että suomalaistakin rahaa on syydetty Kreikkaan ehkä noin miljardi – lähinnä eläkerahoja. Siksi maalaisekonomistin mielestä tuntuukin järjettömältä, että Suomen valtio rahoittaa eurooppalaisten pankkien saamisia, olisi vaikka lunastettu ne omat eläkesaamiset. Saa nähdä löytyykö ojentavia käsiä muista EU-maista auttamaan, kun eläkerahastojemme saatavia tulee maksuvuoroon, epäilenpä.
Tapahtumaketjun alkupäässä valtiovaranministeri Katainen antoi lausuntoja, että EU-säännöt kieltävät erilaiset tukijärjestelyt. Äkkiä ääni kellossa kuitenkin muuttui ja harkinta-ajat sen kun lyhenivät ja äkkiä olikin varma tieto, että jollei Kreikkaa tueta, seuraukset saattavat olla arvaamattomat. Tästä eteenpäin jokainen voi ajatella itse. Jätettiinkö meille jotain kertomatta? Mitä todella saattaisi tapahtua? Jos isoja eurooppalaisia pankkeja menisi selvitystilaan, niin silloinhan saatavat yleensä menevät pikavauhdilla realisoitaviksi. Suomi-niminen tasavaltakin on viime aikoina jälleen velkaantunut melkoisella vauhdilla, noin 12 miljardia vuodessa. Olisikohan sieltä kriisin keskellä lauennut Suomi-neidollekin liian iso kakku kerralla maksettavaksi.
Pelimiehet on eri miehiä. Sen verran tunnustaudun pelimieheksi, että melkein rohkenen julkisesti tarjota vedonlyöntiä siitä, että suomalaisten satsauksia (valtio, eläkeyhtiöt jne.) ei milloinkaan saada kokonaisuudessaan takaisin.
Vastuu on kummallinen käsite. Tässäkin soppa on mitä melkoisin mutta vastuunkantajia tehdyistä virheistä ei näy missään. Virheitä tehneet poliittiset päättäjät ovat vaihtuneet. Roskalainoja myöntäneet rahalaitokset ovat kasvottomia. Ei edes eduskunnan poliittisessa keskustelussa kukaan kysellyt niiden toheloiden perään, jotka olivat meidän eläkerahoja sinne syytäneet, vaikka riskit olivat tiedossa. Mutta mikä pahinta – piikki on avattu ja tauti todennäköisesti leviää. Kekkoselle olisi vieläkin tilausta. Uskaltaisi edes joku sanoa: ”Saatanan tunarit”.
Kreikkalaisten rahasotkut ovat viime päivinä nousseet koko Euroopan ykkösaiheeksi. Asia ei analyytikkoja täysin yllättänyt mutta volyymi ja vauhti tavoitti monet housut kintuissa. Mahtavaa tukilainapakettia kasataan nyt niin kiireellä, että ylilyöntien vaara leijuu jälleen ilmassa. Kaiken kukkuraksi kreikkalaiset kadunmiehet eivät ollenkaan ymmärrä heille tarjottua velkarahaa. He suhtautuvat tarjoukseen avoimen vihamielisesti – muut EU-maat ovat heidän mielestä laittamassa Kreikkaa lainaehdoillaan polvilleen.
Mistä kaikki sitten oikein juontaa juurensa. Kreikassa oli pitkään demokratiavaje. Maa haluttiin kuitenkin Euroopan Unioniin mukaan ja ehtojen täyttymistä katseltiin alunperinkin hieman läpi sormien. Unioniin pääsy avasi kuitenkin rahahanat kokonaan ja varsinkin ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat syytäneet rahaa Kreikkaan aivan tolkuttomasti. Ja raha on pantu kansan kielellä sanottuna haisemaan. Ja vilppi jatkui, taseita jopa väärenneltiin. ”Vesi” kuitenkin loppui myllystä ja krapula on kauhea. Reilun viikon sisällä maksuun on tulossa 8,5 miljardin kertalasku ja se on vasta alkusoittoa. Monet asiantuntijat ovatkin yrittäneet selittää, että eihän tässä Kreikkaa tueta vaan ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. Julkisuudessa on näkynyt tietoja, että suomalaistakin rahaa on syydetty Kreikkaan ehkä noin miljardi – lähinnä eläkerahoja. Siksi maalaisekonomistin mielestä tuntuukin järjettömältä, että Suomen valtio rahoittaa eurooppalaisten pankkien saamisia, olisi vaikka lunastettu ne omat eläkesaamiset. Saa nähdä löytyykö ojentavia käsiä muista EU-maista auttamaan, kun eläkerahastojemme saatavia tulee maksuvuoroon, epäilenpä.
Tapahtumaketjun alkupäässä valtiovaranministeri Katainen antoi lausuntoja, että EU-säännöt kieltävät erilaiset tukijärjestelyt. Äkkiä ääni kellossa kuitenkin muuttui ja harkinta-ajat sen kun lyhenivät ja äkkiä olikin varma tieto, että jollei Kreikkaa tueta, seuraukset saattavat olla arvaamattomat. Tästä eteenpäin jokainen voi ajatella itse. Jätettiinkö meille jotain kertomatta? Mitä todella saattaisi tapahtua? Jos isoja eurooppalaisia pankkeja menisi selvitystilaan, niin silloinhan saatavat yleensä menevät pikavauhdilla realisoitaviksi. Suomi-niminen tasavaltakin on viime aikoina jälleen velkaantunut melkoisella vauhdilla, noin 12 miljardia vuodessa. Olisikohan sieltä kriisin keskellä lauennut Suomi-neidollekin liian iso kakku kerralla maksettavaksi.
Pelimiehet on eri miehiä. Sen verran tunnustaudun pelimieheksi, että melkein rohkenen julkisesti tarjota vedonlyöntiä siitä, että suomalaisten satsauksia (valtio, eläkeyhtiöt jne.) ei milloinkaan saada kokonaisuudessaan takaisin.
Vastuu on kummallinen käsite. Tässäkin soppa on mitä melkoisin mutta vastuunkantajia tehdyistä virheistä ei näy missään. Virheitä tehneet poliittiset päättäjät ovat vaihtuneet. Roskalainoja myöntäneet rahalaitokset ovat kasvottomia. Ei edes eduskunnan poliittisessa keskustelussa kukaan kysellyt niiden toheloiden perään, jotka olivat meidän eläkerahoja sinne syytäneet, vaikka riskit olivat tiedossa. Mutta mikä pahinta – piikki on avattu ja tauti todennäköisesti leviää. Kekkoselle olisi vieläkin tilausta. Uskaltaisi edes joku sanoa: ”Saatanan tunarit”.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Onko keisarilla vaatteita?
Elämme projektien, hankkeiden ja vastaavien kulta-aikaa. Paljon niitä on syntynyt – melkein yhtä paljon kuollut. Paljon on palanut rahaakin. Useimpia ei muista kukaan, tai ei sitten ainakaan halua muistaa. Yksi uusi on jälleen uunista tulollaan, eikä vähäinen ollenkaan. Rahaakin saattaa palaa 7- 8 miljoonaa euroa. Kulunutta hokemaa lainaten voisi todeta, että ”keula on kun kaupunki”. Hankkeen nimi nimittäin on haastavan ylväästi: ”Etelä-Savo – Saimaan, sivistyksen, luovuuden ja uuden osaamisen maakunta”. Otsikko itsessään on jo niin laaja ja ulottuvuuksiltaan monitahoinen, ettei pintapuolinen vilkaisu avaa asiaa kovinkaan paljoa.
Tämänkertaisen hankeen takana ovat kolmen kaupunkimme sivistystoimenjohtajat Heikki Hirvonen, Markku Kankkunen ja Kari Koistinen, joita ei ainakaan ennakkoluulottomuudesta voi moittia. He esittelivät visioitaan kuluneella viikolla Mikkelissä. Sain olla itsekin paikalla ja koska kaiken kyseenalaistavaan mieleeni nousi monia ajatuksia niin kaivoin esiin seuraavan päivän lehdet. Asiaa oli uutisoitu kolmessa lehdessä. Hätkähdyttävää oli havaita, että uutisoinnista olisi voinut luulla, että jokainen toimittaja olisi ollut eri tilaisuudessa. Savon Sanomat: ”OAJ: Näpit irti kesälomista”. Pieksämäen Lehti: ”Parhaat eväät oppimiselle – Etelä-Savosta tehdään innovatiivisen toiminnan mallimaakuntaa”. Länsi-Savo: ”Maakunnan kouluille halutaan yhteinen opetussuunnitelma. Taito- ja taideaineita halutaan lisää”. Ehkä he kaikki olivat oikeassa tai kaikki vähän hukassa.
Hankkeen konkretiaan pääseminen tuottikin ongelmatiikkaa, kun Markku Kankkunen selitti hankkeen voitavan kiteyttää viiteen t- kirjaimeen: tahtotila, tiimityö, tuloksellisuus, tulevaisuus ja tieteellinen tutkimus. Ei auennut ainakaan näillä kliseillä, jotka löytää suunnilleen kaikista tukirahaa kaipaavista tukihankkeista. Myös käsite eheyttävä, ilmiöpohjainen lähestyminen oppimiseen avautuu enimmin vain Ning-alustalla ja linkittyy Otavan opistoon. En ainakaan henkilökohtaisesti löytänyt ko ”filosofiasta” johtavien pedagogien analyysejä.
Yksittäisten palojen keräily viitekehykseen jo aiemmin toteutetuista hankkeista hämmensi lisää. Tällaisiahan ovat venäjän kielen tehostettu markkinointi, urheiluakatemia, Etelä-Savon koulutusyhtymän luominen, Live/Love- projekti jne.
Yllättäen tilaisuudessa edelleen markkinoitiin koululaisten lomien siirtoa syksymmälle koulun jatkuessa kesäkuussa. ”Syvät kurkut” niin Opetushallituksesta kuin Opetusministeriöstäkin viestivät ihan muuta: ”Opetushallituksella ei ole valtuuksia myöntää opetuksen järjestäjälle lupaa poiketa asetuksesta. Pieksämäen, Savonlinnan ja Mikkelin opetustoimen edustajat ovat olleet yhteydessä Opetushallitukseen. Heille on selkeästi todettu asian tila.” Opetusministeriön teksti on vielä koruttomampaa: ”Opetusministeriössä ei ole mitään suunnitelmia muuttaa koulun alkamiseen ja loma-aikoihin liittyviä säädöksiä”. Opettajien ammattijärjestö on yhtä koruton: ”OAJ pitää myös mahdottomana, että jokin yksittäinen kunta tai alue voisi poiketa nykyisestä järjestelmästä”. Mahtaisivatko edellä olevat selittää sitä tosiasiaa, että niin valtakunnantason kuin entisen läänitason kouluasiantuntijat loistivat tiedotustilaisuudessa poissaolollaan. Sitralla ja Tekesillä ei voine korvata Opetushallitusta ja Opetusministeriötä. Kyllä ne pitää saada hankkeen taakse jo sen uskottavuuden takia. Valtiovallalla on kuitenkin koko valtakuntaa varten suuria muutossuunnitelmia, joissa nimenomaan taito- ja taideaineiden osuutta lisätään ja valinnaisuutta mahdollisesti laajennetaan.
Palataanpa hankkeeseen. Itse odotin siltä jonkinlaisia avaussuunnitelmia koulu- ja sivistystoimen johtamisjärjestelmien osalta. Ne eivät nyt ainakaan kovin voimallisesti tulleet esille. Jatkossa kannattaisi ehkä kuvailussa pitäytyä konkreettisempaan tekstiin ja kutsua myös edellä mainitut opetusalan valtakunnalliset tahot yhteisen pöydän ääreen. Saattaisi siitä vaikka jotain syntyäkin
Tämänkertaisen hankeen takana ovat kolmen kaupunkimme sivistystoimenjohtajat Heikki Hirvonen, Markku Kankkunen ja Kari Koistinen, joita ei ainakaan ennakkoluulottomuudesta voi moittia. He esittelivät visioitaan kuluneella viikolla Mikkelissä. Sain olla itsekin paikalla ja koska kaiken kyseenalaistavaan mieleeni nousi monia ajatuksia niin kaivoin esiin seuraavan päivän lehdet. Asiaa oli uutisoitu kolmessa lehdessä. Hätkähdyttävää oli havaita, että uutisoinnista olisi voinut luulla, että jokainen toimittaja olisi ollut eri tilaisuudessa. Savon Sanomat: ”OAJ: Näpit irti kesälomista”. Pieksämäen Lehti: ”Parhaat eväät oppimiselle – Etelä-Savosta tehdään innovatiivisen toiminnan mallimaakuntaa”. Länsi-Savo: ”Maakunnan kouluille halutaan yhteinen opetussuunnitelma. Taito- ja taideaineita halutaan lisää”. Ehkä he kaikki olivat oikeassa tai kaikki vähän hukassa.
Hankkeen konkretiaan pääseminen tuottikin ongelmatiikkaa, kun Markku Kankkunen selitti hankkeen voitavan kiteyttää viiteen t- kirjaimeen: tahtotila, tiimityö, tuloksellisuus, tulevaisuus ja tieteellinen tutkimus. Ei auennut ainakaan näillä kliseillä, jotka löytää suunnilleen kaikista tukirahaa kaipaavista tukihankkeista. Myös käsite eheyttävä, ilmiöpohjainen lähestyminen oppimiseen avautuu enimmin vain Ning-alustalla ja linkittyy Otavan opistoon. En ainakaan henkilökohtaisesti löytänyt ko ”filosofiasta” johtavien pedagogien analyysejä.
Yksittäisten palojen keräily viitekehykseen jo aiemmin toteutetuista hankkeista hämmensi lisää. Tällaisiahan ovat venäjän kielen tehostettu markkinointi, urheiluakatemia, Etelä-Savon koulutusyhtymän luominen, Live/Love- projekti jne.
Yllättäen tilaisuudessa edelleen markkinoitiin koululaisten lomien siirtoa syksymmälle koulun jatkuessa kesäkuussa. ”Syvät kurkut” niin Opetushallituksesta kuin Opetusministeriöstäkin viestivät ihan muuta: ”Opetushallituksella ei ole valtuuksia myöntää opetuksen järjestäjälle lupaa poiketa asetuksesta. Pieksämäen, Savonlinnan ja Mikkelin opetustoimen edustajat ovat olleet yhteydessä Opetushallitukseen. Heille on selkeästi todettu asian tila.” Opetusministeriön teksti on vielä koruttomampaa: ”Opetusministeriössä ei ole mitään suunnitelmia muuttaa koulun alkamiseen ja loma-aikoihin liittyviä säädöksiä”. Opettajien ammattijärjestö on yhtä koruton: ”OAJ pitää myös mahdottomana, että jokin yksittäinen kunta tai alue voisi poiketa nykyisestä järjestelmästä”. Mahtaisivatko edellä olevat selittää sitä tosiasiaa, että niin valtakunnantason kuin entisen läänitason kouluasiantuntijat loistivat tiedotustilaisuudessa poissaolollaan. Sitralla ja Tekesillä ei voine korvata Opetushallitusta ja Opetusministeriötä. Kyllä ne pitää saada hankkeen taakse jo sen uskottavuuden takia. Valtiovallalla on kuitenkin koko valtakuntaa varten suuria muutossuunnitelmia, joissa nimenomaan taito- ja taideaineiden osuutta lisätään ja valinnaisuutta mahdollisesti laajennetaan.
Palataanpa hankkeeseen. Itse odotin siltä jonkinlaisia avaussuunnitelmia koulu- ja sivistystoimen johtamisjärjestelmien osalta. Ne eivät nyt ainakaan kovin voimallisesti tulleet esille. Jatkossa kannattaisi ehkä kuvailussa pitäytyä konkreettisempaan tekstiin ja kutsua myös edellä mainitut opetusalan valtakunnalliset tahot yhteisen pöydän ääreen. Saattaisi siitä vaikka jotain syntyäkin
torstai 18. helmikuuta 2010
Ei hukata kruununjalokiviä!
”Maakunnan energia” on työnimi operaatiolle, jossa köyhän maakunnan, jota Etelä-Savoksi kutsutaan, varallisuutta on tarkoitus järjestellä uuteen uskoon. Tarkoitus on, että Suur-Savon Sähkö Oy:n ja Etelä-Savon Energia Oy:n omistukset keskitetään uuden perustettavan yhtiön alaisuuteen. Hanketta on perusteltu saatavilla suuremman yksikön eduilla. Saadaan kilpailukykyinen, toimiva yksikkö turvaamaan oman maakuntamme energiahuoltoa. Ok. Kaikki hyvin mutta sitten se suhmurointi vasta alkaakin.
Kaupungit ja kunnat omistavat molemmat firmat, mutta niiden ei tarvitsisikaan sijoittaa koko omistusosuuttaan uuteen yhtiöön vaan ainoastaan 60 % omistuksensa määrästä ja lopun 40 % kunnat voisivat kotiuttaa kassoihinsa. Suur-Savon sähkön arvo viimeisen noteerauksen mukaan on noin 300 miljoonaa €. Järjestely mahdollistaisi kuntien kotiuttaa jo sen osalta siis noin 120 miljoonaa euroa. Mikkelin kaupunki yksinään kotiuttaisi omistamastaan Etelä-Savon energiasta lähemmäs 80 miljoonaa euroa.
Puuhamiehet puhuvat uuden toimintakykyisen yhtiön perustamisesta. Aika hurskasta haastelua, kun ollaan melkein sampoa ryöstämässä. Uudelle yhtiölle ollaan tekemässä kohtalainen velka heti lähtörasitteeksi. Miksi näin? Uskaltaisiko sanoa, että läänimme suurin kaupunki on taloutensa kanssa niin tuuliajolla, että kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön.
Miten tämä sitten liittyy omaan armaaseen Pieksämäkeemme. Siten, että kaupunkimme omistaa Suur-Savon sähköstä 1,28% ja potin kirjanpitoarvo on vaivaiset 45 tuhatta euroa. Tuntuu aivan olemattomalta. Kannattaako asiasta nyt mokomaa messua pitää. Kyllä kannattaa, sillä tämänkin minisiivun markkinahinta on tällä hetkellä noin 3,8 miljoonaa euroa! Osinkoa tämä minisiivu on tuottanut viime vuosina 50-60000 euroa eli enemmän kuin kirjanpitoarvonsa joka vuosi, vaikka yhtiö on jakanut osinkoa tosi maltillisesti, koska se on kerännyt säätiöönsä 70 miljoonaa euroa mahdollisia ulkopuolisia nurkanvaltaajia vastaan. Jatkossa pääomalle lupaillaan tuhdimpaa tuottoa – arvio Pieksämäen osuudesta vajaat 200000 euroa vuodessa, kun pidämme omistusosuutemme ennallaan.
*********
Jäljet pelottavat. Pieksämäellä on katkerasti kaduttu kauppaa, jolla oma energialaitos hukattiin. Toinenkin virhe oli lähellä. Meitä miltei pakotettiin muutama vuosi sitten luopumaan Savon Voiman osakkeista. Onneksi ne vastustajan kompuroinnin takia saatiin pelastettua takaisin. Viime vuonna sekin puulaaki taisi tulouttaa kaupungille osinkoina noin 600 tuhatta euroa. Yhteensähän näistä tulee jo lähemmäs miljoona, mikä nyt on jo jonkinlainen raha kaupunginkin kukkarossa. Ovat nuo energiaosakkeet sellaisia kruununjalokiviä, joita ei pidä mennä hukkaamaan.
**********
Kaikkihan katsovat ”Nybergiä”. Harvinaisen räväkkää tekstiä olikin tarjolla viimeksi. Onneksi kun on vielä tuo sananvapaus ilman pidäkkeitä. Tätä oikeutta käytti Juhani Suomi, joka intoutui pöllyttämään istuvan hallituksemme ministereitä. Muutamat saivat tuomion aivan kyvyttömiksi. Opetusministeri ja kuntaministeri eivät armoa saaneet. Kuntien myllerryksessä tehdään Suomen mukaan niin isoja virheitä, että niitä korjataan kymmeniä vuosia. Pohtikaamme asioita siis tarkkaan, että huomaisimme hänen tarkoittamansa vaaran paikat.
Kaupungit ja kunnat omistavat molemmat firmat, mutta niiden ei tarvitsisikaan sijoittaa koko omistusosuuttaan uuteen yhtiöön vaan ainoastaan 60 % omistuksensa määrästä ja lopun 40 % kunnat voisivat kotiuttaa kassoihinsa. Suur-Savon sähkön arvo viimeisen noteerauksen mukaan on noin 300 miljoonaa €. Järjestely mahdollistaisi kuntien kotiuttaa jo sen osalta siis noin 120 miljoonaa euroa. Mikkelin kaupunki yksinään kotiuttaisi omistamastaan Etelä-Savon energiasta lähemmäs 80 miljoonaa euroa.
Puuhamiehet puhuvat uuden toimintakykyisen yhtiön perustamisesta. Aika hurskasta haastelua, kun ollaan melkein sampoa ryöstämässä. Uudelle yhtiölle ollaan tekemässä kohtalainen velka heti lähtörasitteeksi. Miksi näin? Uskaltaisiko sanoa, että läänimme suurin kaupunki on taloutensa kanssa niin tuuliajolla, että kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön.
Miten tämä sitten liittyy omaan armaaseen Pieksämäkeemme. Siten, että kaupunkimme omistaa Suur-Savon sähköstä 1,28% ja potin kirjanpitoarvo on vaivaiset 45 tuhatta euroa. Tuntuu aivan olemattomalta. Kannattaako asiasta nyt mokomaa messua pitää. Kyllä kannattaa, sillä tämänkin minisiivun markkinahinta on tällä hetkellä noin 3,8 miljoonaa euroa! Osinkoa tämä minisiivu on tuottanut viime vuosina 50-60000 euroa eli enemmän kuin kirjanpitoarvonsa joka vuosi, vaikka yhtiö on jakanut osinkoa tosi maltillisesti, koska se on kerännyt säätiöönsä 70 miljoonaa euroa mahdollisia ulkopuolisia nurkanvaltaajia vastaan. Jatkossa pääomalle lupaillaan tuhdimpaa tuottoa – arvio Pieksämäen osuudesta vajaat 200000 euroa vuodessa, kun pidämme omistusosuutemme ennallaan.
*********
Jäljet pelottavat. Pieksämäellä on katkerasti kaduttu kauppaa, jolla oma energialaitos hukattiin. Toinenkin virhe oli lähellä. Meitä miltei pakotettiin muutama vuosi sitten luopumaan Savon Voiman osakkeista. Onneksi ne vastustajan kompuroinnin takia saatiin pelastettua takaisin. Viime vuonna sekin puulaaki taisi tulouttaa kaupungille osinkoina noin 600 tuhatta euroa. Yhteensähän näistä tulee jo lähemmäs miljoona, mikä nyt on jo jonkinlainen raha kaupunginkin kukkarossa. Ovat nuo energiaosakkeet sellaisia kruununjalokiviä, joita ei pidä mennä hukkaamaan.
**********
Kaikkihan katsovat ”Nybergiä”. Harvinaisen räväkkää tekstiä olikin tarjolla viimeksi. Onneksi kun on vielä tuo sananvapaus ilman pidäkkeitä. Tätä oikeutta käytti Juhani Suomi, joka intoutui pöllyttämään istuvan hallituksemme ministereitä. Muutamat saivat tuomion aivan kyvyttömiksi. Opetusministeri ja kuntaministeri eivät armoa saaneet. Kuntien myllerryksessä tehdään Suomen mukaan niin isoja virheitä, että niitä korjataan kymmeniä vuosia. Pohtikaamme asioita siis tarkkaan, että huomaisimme hänen tarkoittamansa vaaran paikat.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Sähköä jauhetaan pitkään!
Pieni kertalämmitys vai pitkä hyöty?
Uuden Etelä-Savon energian perustamisessa osakaskunnat voivat palauttaa osuudestaan 40 % tai merkitä osakkeita koko omistusosuudellaan. Pieksämäelle pikapotti toisi noin 1,6 milj €. Kotiutus ei varmaankaan ole kannattava pitemmässä juoksussa. Merkitään siis osakkeita koko laskennallisella summalla. Uutta rahaa ei siis tarvita, koska raha on jo valmiiksi yhtiössä kiinni. Jo seuraavassa osingonjaossa Pieksämäen osuus on noin 110 000 € ja siitä nousujohteisesti. Lisäksi tulee muistaa, että yhtiöllä on säätiöitynä noin 70 milj €, jonka ne tietenkin omistavat erilaisin järjestelyin omistusosuuden suhteessa. Siitä potista ei saa pikavoiton mukana mitään.
Historia on osoittanut, että pääsääntöisesti energiayhtiöjärjestelyissä luopujat ovat vähääkään pidemmällä aikajanalla tarkasteltuna olleet häviäjiä.
Kruununjalokiviä ei kunnankaan kannattaisi ehdoin tahdoin hukata - ei edes Pieksämäen.
Alpo Salo
Uuden Etelä-Savon energian perustamisessa osakaskunnat voivat palauttaa osuudestaan 40 % tai merkitä osakkeita koko omistusosuudellaan. Pieksämäelle pikapotti toisi noin 1,6 milj €. Kotiutus ei varmaankaan ole kannattava pitemmässä juoksussa. Merkitään siis osakkeita koko laskennallisella summalla. Uutta rahaa ei siis tarvita, koska raha on jo valmiiksi yhtiössä kiinni. Jo seuraavassa osingonjaossa Pieksämäen osuus on noin 110 000 € ja siitä nousujohteisesti. Lisäksi tulee muistaa, että yhtiöllä on säätiöitynä noin 70 milj €, jonka ne tietenkin omistavat erilaisin järjestelyin omistusosuuden suhteessa. Siitä potista ei saa pikavoiton mukana mitään.
Historia on osoittanut, että pääsääntöisesti energiayhtiöjärjestelyissä luopujat ovat vähääkään pidemmällä aikajanalla tarkasteltuna olleet häviäjiä.
Kruununjalokiviä ei kunnankaan kannattaisi ehdoin tahdoin hukata - ei edes Pieksämäen.
Alpo Salo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
