sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Pieksämäen suunta?
Pieksämäen suunta?
Kaupunginhallitus on maanantaina (18.1.) sorvaamassa esitystä Pieksämäen lausunnoksi itsehallinto-/sotealue-asiassa. Ei ole siis kyse päätöksestä vaan kysytystä mielipiteestä. Päätökset tehdään valtakunnallisesti. Kaupunginjohtaja esittää mielipiteeksemme suuntautumista Pohjois-Savoon. Hänen näkemykseensä en halua tässä vaiheessa ottaa ehdotonta kantaa mutta mielestäni esitys perustuu tosi suppeaan ja yksipuoliseen valmisteluun. Perusteellisen pohdinnan olisi pitänyt nostaa esiin ainakin seuraavia asioita:
- minkä signaalin asia antaa Etelä-Savolle, jos joudumme sinne kuitenkin maan hallituksen päätöksen mukaisesti kuulumaan
- meillä on menossa neuvonpito, jonka mukaan Etelä-Savon sairaanhoitopiiri tulee Pieksämäelle toimimaan lopetetun oman erikoissairaanhoidon jälkeen. Tuskin tämä parantaa ilmapiiriä siinä asiassa. Saatta hiipua into tulla tekemään toimintoja Pieksämäelle kahdeksi vuodeksi.
- meidän toisen asteen koulutuksemme järjestää Etelä-Savon koulutus Oy, josta leijonan osan omistaa Mikkelin kaupunki. Onko Mikkelin kaupungilla pitkässä juoksussa suurtakaan intressiä rahoittaa Pohjois-Savon alueella koulutusta. Toisen asteen koulutusta on myös väläytelty pitkässä juoksussa siirrettäväksi itsehallintoalueiden alle.
- kaupunginjohtaja Turunen väläytti Ylen hastattelussa, että perusturvan irrotessa kunnista ja valtaosan rahoituksesta siirtyessä itsehallintoalueille myös Pieksämäkeä odottaa mahdollinen kuntaliitos. Jos hylkäämme Etelä-Savon myös kaupunginjohtajan väläyttelemä kuntaliitos olisi tehtävä ilmeisesti Varkauden suuntaan
- vasta muutettu äänestysaluejako valtakunnallisissa vaaleissa menisi uusiksi ?
- painoarvomme Etelä-Savon itsehallintoalueella olisi n 13% eli noin 10 valtuutettua itsehallintoalueen valtuustoon. Pohjois-Savon päätöksenteossa painoarvomme olisi noin 7 %, millä vaalimatematiikan seurauksena ehkä 3 paikkaa valtuustoon (ehkä 2 keskustasta ja 1 sdp:stä)
- pelastuslaitokset ovat olleet kovassa turbulenssissa. Hylkäämmekö Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja siirrymmekö Pohjois-Savon organisaatioon?
- osuuskaupat ovat perinteisesti olleet maakunnallisia organisaatioita. Mitä siellä tapahtuu. Vaikuttaako se vääntöön kauppakeskuksesta?
- erikoissairaanhoito on todella pieni osuus ratkaisussa. ”Kovin” erikoissairaanhoitomme hoidetaan varmasti jatkossakin Kuopiossa olkoon sitten aluesuuntamme mikä hyvänsä. Sen asian painoarvoa olisi ehkä ollut syytä punnita tarkemmin.
- itsehallintoalueiden rahoitusmallit ovat valtakunnallisesti ratkaisematta mutta terveiset isolta kirkolta ovat kuiskineet, että rahoitukseen olisi tulossa tasausjärjestelmä, jolla turvattaisiin samankokoiset maksuosuudet asukasta kohden riippumatta alueen koosta. Siksi taloudellisista vaikutuksista tulisi tehdä perusteellisempi analyyttinen tarkastelu.
Valtuusto on viikon päästä temppelin harjalla. Suosittelen monipuolista pohdiskelua ennen ovien paukuttelua kovin raflaavasti.
Vain 140 miljoonan euron tähden
Vain 140 miljoonan euron tähden!
Vuosi on 2002. Pieksämäki on siivonnut talouttaan. On tehty kipeitä ratkaisuja. On myyty mm oma kruununjalokivi – on luovuttu omasta energialaitoksesta. Samassa rytäkässä on siivottu kaupunginjohtajakin sivuraiteille. Päivä näyttää paistavan miltei velattomalle kaupungille, jota uusi luotsi käy ennakkoluulottomasti ohjaamaan uusille urille, kohti menestyksen tähtitaivasta. Velkaa on tilinpäätöksessä vaivaiset 525€ asukasta kohden, siitäkin puolet yrityksille välitettyä lainaa. Kaupungin omaa velkaa on siis reilu 200€ asukasta kohti. Luottamusmiehet ja –naiset vakuuttelevat, että kaupunkia ei enää koskaan pidä laskea samanlaiseen velkakierteeseen. Tapahtumista on kulunut 13 vuotta ja on aika kääntää uusi lehti ja katsoa mihin on tultu.
xxx
Historian muistaen rakkaan kaupunkimme tämän päivän talousluvut vaikuttavat hivenen hämmentäviltä. Velkaa on ydinkaupungilla 71,4 miljoonaa euroa ja kun kaikki kaupungin yhtiöt ja muut vastaavat otetaan lukuun niin velka ponnahtaa yli 103 miljoonan euron. Jaetaanpa luku hupenevalla asukasmäärällämme. Jokaiselle vastasyntyneestä haudanpartaalla horjuvaan velkaa on laskennallisesti 5449,73€. Nelihenkisen perusperheen laskennallinen osuus kaupunkimme vastuista on siis noin 22000€.
xxx
Kunnallinen velka on siinä mielessä ovelaa, että sillä ei ole muuta vakuutta kuin kunnan verotusoikeus asukkaisiinsa. Kunnallista velkaa tehdään siis tavallaan veronmaksajien avoimeen piikkiin. Oman vihjeensä piikin venymisestä antaa kaupunkimme ensi vuoden veroprosentiksi ehdotettu 22,50. Sillä hätyytellään koko maan kovimman verottajan paalupaikkaa. Virkamiehiä ja luottamushenkilöitä tulee ja menee mutta velat eivät heidän mukaansa häviä, vaikka iltarukouksissa niin toivoisikin.
xxx
Kaupunkimme velka on miltei poikkeuksetta ns investointivelkaa eli on rakennettu vähän sitä sun tätä. Tuottaviksikin mainostetut investoinnit ovat osoittautuneet flopeiksi. Paljon keskusteltu pesula ei tuonut luvattuja työpaikkoja. Sadan sijasta väkimäärä on todella vaatimaton, sopinee melkein yhden käden sormiin. Pakko on taloudelliseksi pettymykseksi lukea myös veturitallit. Se ”markkinoitiin” luottamushenkilöille lupauksella, että sijoitetulle pääomalle saadaan 4,7% tuotto. Pitkä on matka ja kivinen on tie lupausten lunastamiseen, kun aika vain kuluu ja kuluu eikä kauppakeskustakaan näy. Ettei vaan pakitettaisi nakkikioskimeininkiin. Investointiveloissa on se ikävä puoli, että ne tulevat poistoina aina eteen. Kaupunkimme poistot ovat tällä hetkellä 6,3 mijoonaa euroa ja ensi vuonna edelleen nousussa. Sen verran pitäisi tilinpäätöksessä olla ns hyvää ennen poistoja, että päästäisiin edes nollatulokseen. Lyhentääkin velkaa pitäisi. Kun nollatuloksenkin saavuttaminen tekee tiukkaa niin ei sieltä monta miljoonaa kerralla lyhennyksiin löydy. Yhden miljoonan lyhennysvauhdilla nykyisen velan maksu veisi reilut sata vuotta, jotain jäisi siis isältä pojallekin.
xxx
Miltä tulevaisuus sitten näyttää. Investointi-into ei näytä hiipuvan. Rahoitusmallista riippumatta Hiekanpään investointiesitykset tuleville vuosille ovat yli 30 miljoonaa ja kauppakeskukseen liittyvän sillan rakentamiseen perustuva teknisen puolen 6 miljoonan varaus. Kaupunkikonsernin velka nousisi lähelle 140 miljoonaa euroa (7368,42€/asukas). Kun perusturva erkanee kaupungista vuonna 2019 jää kaupungin talousarvioksi noin 60 milj. euroa. Ns velkaantumisprosentti olisi tuolloin pöyristyttävät lähes 250%. Lukema lähentelisi Kreikan lukuja, mistä taloustieteilijät pitivät mahdottomana selviytyä. Edellämainittu kunnassa jäljellä oleva 60 miljoonan budjettisumma on sidottu pääosin päivähoidon, koulutoimen ja teknisen toimen käyttötalouteen, joten tiukassa on siitä repiä ensinnäkin noin 10 miljoonan poistot ja vielä lyhennyksetkin.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Millaiset kunnat ulkoistavat perusturvaa?
Perusturvan ulkoistuksen yhteydessä käydyssä keskustelussa on tullut sellainen kuva, että nyt suurikin joukko Suomen kunnista tekee ulkoistusratkaisuja ennen valtakunnallista sote-ratkaisua. Kartoitimme asukaspohjaa, jolle ulkoistusta on päätetty/selvitetty tai harkittu. Tulos on yllättävä tai ainakin vähintäänkin hämmentävä. Jos listalta poistetaan Pieksämäki ja Jämsä jäljelle jää miltei pelkästään moniongelmaisia pikkukuntia.
Viisi kuntaa on ulkoistanut perusturvansa (suluissa väkimäärä): Juupajoki (2100), Tohmajärvi (4800), Puolanka (2800), Rääkkylä (2445) ja Mänttä-Vilppula (10700). Yhteensä 22845 asukasta
Seuraavat neljä ovat päättäneet ulkoistaa tulevaisuudessa: Rantasalmi (3800), Parkano (6800), Pyhtää (5300) ja Kärsämäki (2700). Yhteensä 18600 asukasta
Asiaa ovat selvittäneet seuraavat: Evijärvi (2600), Lappajärvi (3200), Kauhava (16900), Pukkila (2000), Pyhäntä (1500) ja Merikarvia (3200). Yhteensä 29400 asukasta
Ulkoistamista harkitsevat seuraavat: Alavus (12000), Kuortane (3700), Vimpeli (3100), Alajärvi (10100), Jämijärvi (1900), Ikaalinen (7300), Ähtäri (6100), Pieksämäki (19100), Jämsä (21900), Sysmä (4100), Soini (2200). Yhteensä 91500 asukasta.
Mitä luvut sitten kertovat? Melkein kaikki näillä listoilla olevat kunnat ovat asukaslukumääränsä perusteella ns auringonlaskun kuntia, joissa verokertymä ei anna mitään mahdollisuuksia hoitaa kunnan velvoitteita. Viimeisenä paniikkikeinona yritetään betonoida kunnan palveluverkkoa hinnalla millä hyvänsä ennen horisontissa näkyvää kuntaliitosta.
Kaikkien edellä mainittujen kuntien yhteisväkimäärä on 162345 asukasta, mikä on 2,9% suomen väestöstä. Valmiina ulkoistuspäätös on kunnilla, joiden väkimäärä edustaa 0,72% maan väestöstä. Miten Pieksämäki on joutumassa näin pieneen epävarmaan marginaaliryhmään? Kokonsa puolesta se näyttää olevan aivan väärässä ryhmässä. Perusturvan kustannuksia vertailtaessa kaupunginjohtaja Turunen on toistuvasti verrannut Pieksämäen kuluja 60 suurimman kunnan kuluihin. Ulkoistus veisi meidät kyllä sarjaan, jonka jäsenten sote-kulut ovat ollet todella korkeat ja vertaisryhmä lähentelisi 60 ”pienimmän” kunnan ryhmää.
Pieksämäen demarit ry
Alpo Salo, Mauri Kietäväinen, Ari Kekäläinen, Pauli Rytkönen ja Terttu Salo
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Kapitaatiomalli - ja mitä se on?
Sote on kuuma peruna, ei vain Pieksämäellä, vaan myös valtakunnallisesti. Viime viikon lopulla laajaa konsultointitoimintaa harjoittavat Eero Laesterä ja Tuomas Hanhela kiirehtivät julkistamaan Kuntalehdessä laskelmansa, jossa he luokittelivat kuntia voittajiin ja häviäjiin. Omalle Pieksämäellemme he lupailivat 2 miljoonan lisälaskua. Oman toimintamme ulkoistajat kerkesivät jo tuulettaa, kunnes STM (sosiaali- ja terveysministeriö) antoi saman päivän illansuussa tiedotteen, jossa se ilmoittaa, että laskentatyö ja perusteiden täsmentäminen on vasta alkanut yhteistyössä STM:n, Kuntaliiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja valtiovarainministeriön kanssa.
Kuntien maksuosuuksien perusteeksi näyttää joka tapauksessa muotoutuvan ns kapitaatiomalli. Mistä sitten on kysymys? Se tarkoittaa sitä, että kunnat osallistuvat kustannuksiin asukaslukuun (per capita) perustuvalla maksulla, jota jossain muodossa painotetaan tarvetekijöillä, jotka muodostuvat esimerkiksi ikärakenteesta ja sairastavuudesta. Pelkistäen voitaisiin puhua maksusta nuppiluvun mukaan. Laesterä ja Hanhela ovat kiireessä käyttäneet laskelmissaan vuoden 2012 lukuja. Pieksämäellä oli tammikuussa 2012 asukkaita 19715. Nyt asukkaita on noin 19100. Alenema on hämmentävän iso, noin 600 henkeä.
Viedään laskelmaa eteenpäin. Sotekustannus on vuodessa n.4000€ hengeltä. Kerrotaan tuolla 600:lla asukaskohtainen sotekulu 4000€ niin saadaan summaksi 2,4milj € . Se olisi siis alenema, jonka päälukuun perustuva kustannuslaskenta toisi Pieksämäelle parissa vuodessa. Näin hätäisesti julkistettu parin miljoonan lisälasku näyttää vaihtuvan 0,4 milj€ säästöksi väen vähenemisen seurauksena.
Jatketaan tarkastelua ja otetaan pidempi, 10 vuoden tarkastelujakso. Vuonna 2004 pieksämäkeläisiä oli 21124, nyt edellämainittu 19100. Alenema on ollut 10 vuodessa 2000 henkeä. Kapitaatiomallin mukainen kustannusalenema olisi siten 2000x4000€ eli ruhtinaalliset 8 milj€/vuosi.
Koska kaikista virityksistä huolimatta kaupunkimme väkiluku tulevaisuudessa laskee niin näyttäisi olevan sulaa hulluutta tehdä perusturvan ulkoistuksesta pitkä sopimus kiinteällä hinnalla ja vielä nousuvarauksin, kun väkiluvun laskun myötä masksuosuutemme järjestävälle sote-aluelle alenee edellä esitetyn karkean laskelman mukaisesti.
Kuntien rahoituksesta suuri osa tulee valtiolta ns valtionosuuksina. Myös tämä valtionosuusjärjestelmä on muuttumassa. Kuntien saaman osuuden suuruuteen vaikuttaa tulevaisuudessa ns sairastavuuskerroin. Meillä väki on keskimääräistä iäkkäämpää ja sairaampaa. Alustavien laskelmien mukaan Pieksämäki saisi tulevina vuosina noin 2 milj € enemmän valtionosuutta tällä perusteella.
torstai 14. elokuuta 2014
Talous tarkka - vakaa "markka"!
Kokoomuksen esittämä kysymys:
Oletteko valmiita katkaisemaan sekä kunnallisveroprosentin nousun että kaupungin velanoton ja minkälaisilla konkreettisilla keinoilla?
Kysymys on polttava ja todella ajankohtainen. Kysymyksen paikka ei ole ehkä ihan oikea. Ylläoleva olisi hyvä esittää jokaiselle kaupunginhallituksen jäsenelle ja odottaa heiltä henkilökohtaiset ratkaisut. Näin siksi, että kaikki valtuustolle tulevat asiat tulevat hallituksen kautta sen esityksinä. Samalla tulisi testatuksi, onko luottamushenkilöillä omia ajatuksia ja kehitysideoita vai onko toriparlamentin puheissa perää – niiden mukaan luottamusmiehiä viedään virkamiesten toimesta 100 – 0.
Sitten kuitenkin kysymyksen pariin. Sote/peruspalvelutuotanto on lempilapseni. Valtakunnan ratkaisu on esitelty ja tulee näiden näkymien mukaan eduskuntaan syksyllä ja presidentin vahvisttavaksi sydäntalvella. Voimaan se näyttää tulevan viimeistään 2017 ehkä jo 2016.
Alustavien tietojen mukaan kuntien maksuosuudet määräytyvät asukasluvun mukaan. Se kerrotaan maan keskiarvokustannuksella. Pieksämäellä kustannukset ovat olleet korkeat, joten olisimme todellinen hyötyjä tästä uudesta maksumallista. Säästö saattaisi olla jopa 9 miljoonan luokkaa. Mutta ja iso mutta. Jos Pieksämäki ulkoistaa nyt perusturvaa tämän vuoden kustannustasolla emme pääse osalliseksi tästä kustannusalenemasta. Siksi ulkoistamisratkaisu tulee tämän uuden tiedon takia käsitellä valtuustossa uudestaan. Että sellaista säästöä tai tuhlausta.
Kokoomus kysyy myös velanotosta. Syömävelkaahan kaupunki ei ole tehnyt vaan velanotto on sidoksissa investointeihin. Niiden järkevyydestä taas voidaan heiluttaa sanan säilää melkein hampaiden kalisteluun saakka. Jos vuokralainen (esim Esedu)kattaa kaikki investointiin liittyvät velvoitteet (lyhennykset, korot yms) niin ok. Niistä voidaan muodostaa vaikka kaupungin omistamia osakeyhtiöitä, jotka eivät rasittaisi kaupungin velkakuormaa mutta sitä en ymmärrä, että niistä uusista investoinneista, joihin tulee kaupungin omaa toimintaa, muodostetaan osakeyhtiöitä, koska sehän on vain velan piilottamista ja itsensä pettämistä. Myöskään puheet kaupungin toimintojen vetämisestä sekä Pertinkujalta että Kanttilasta eivät ole tästä maailmasta. Eli suomennettuna: Tolkku mukaan investointeihinkin. Yltiöpäisyys ja riskinotto on pahasta melkein joka asiassa.
Alpo Salo Pieksämäen demarit ry pj
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Valehtelevatko luvut?
Aloitetaan ajatusleikillä. Tapahtumat Euroopassa ovat menneet todella ikävään suuntaan. Kriisit ovat kärjistyneet ja väki on lähtenyt joukoittain liikkeelle. Rautatiekaupunkina Pieksämäki on saanut pakolaisvirrasta melkoisen annoksen. Ihmisiä ei tietenkään voi jättää heitteille, joten organisaatio mukautuu ja kaikki hoituu ja elämä soljuu päivästä toiseen. Kukaan ei ole edes herännyt ”itkemään” itsekkäästi pieniä etujensa menetyksiä. Ihminenhän on loppujen lopuksi aika sopeutuvainen luontokappale.
Tapahtumien vyöryllä on yllättäväkin seuraus. Virkakoneiston huipulla norsunluutornissa havahdutaan yllättävään havaintoon. Kaupunkimme on parantanut sijoitustaan kymmenillä pykälillä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvertailussa. Kustannukset henkeä kohti ovat laskeneet dramaattisesti. Emme enää ole 60 kunnan vertailussa kallein. Kaikki hymyilevät kilpaa kevätauringon kanssa. Kaupunkimme on pelastettu.
Mihin sitten ajatusleikillä tähtään? Pelkkä väkiluvun kasvu näyttäisi korjaavan perusturvamme, vaikka emme olisi tehneet asialle todellisuudessa mitään. Laskentamalli on siis harhainen. Jakolaskuhan näyttää, että kustannuksemme sotessa väkiluvun vähentyessä kasvavat joka päivä, kun kustannukset lasketaan henkeä kohti, vaikka olisimme todellisuudessa säästäneet. Laskentatapa rankaisee aina vertailuryhmän pienintä. Siksi Pieksämäen sijoittaminen aina vertailuissa 60 suurimman kaupungin ryhmään on kohtuutonta itsensä ruoskimista. Joku ”raimo” sanoo nyt ettei ymmärrä mitään. Pakko kuitenkin yrittää.
xxxx
Apu-lehti kirjoitti tuoreessa numerossaan yllättävän syvällisestä aiheesta. Otsikkona oli :”Ulkoistaminen tulee kalliiksi”. Kiinnostuin oitis moisesta otsikosta ja kun totesin lähteenä käytetyn Sosiaalibarometriä vuodelta 2013 niin tietenkin sukelsin sen ”saloihin”. Siellä peräti 55% terveyskeskusjohtajista ilmoitti kohdanneensa puutteita ostopalvelujen laadussa. Puolet ilmoitti hintojen nousseen neljän vuoden aikana. Osa kertoi odotettua tarinaa, jonka mukaan kustannukset aluksi laskivat mutta lähtivät myöhemmin nousuun. Nousupaineet tulivat ilmi yleensä ns jatkokilpailutuksissa.
Toinen havainto sosiaalibarometristä oli, että kuntia luokiteltiin siellä uudella tavalla. Kunnat alle 10 tuhatta asukasta omana ryhmänään, 10 -30 tuhatta omanaan ja yli 30 tuhatta asukasta omanaan. Mielenkiintoista olisi katsoa, miten Pieksämäki sijoittuu tuossa keskiryhmässä eikä kuunnella jatkuvaa valitusta siitä, miten olemme 60 suurimman kunnan vertailussa kallein. Lukuja voidaan siis aina esittää tarkoitushakuisesti manipuloinnin välineinä. Älkäämme siis uskoko varauksettomasti kaikkea, mitä eteemme totena tarjotaan.
tiistai 13. toukokuuta 2014
Opettaja kertoo Jormalle!
Hyvä Jorma Karjalainen. Kotiläksyt tekemättä tai muuten vaan tiedoissa aukkoja. Kunnallinen päätöksenteko ei todellakaan toimi niin, että luottamuoshenkilöt vastaavat kaikesta kunnallisessa päätöksenteossa tapahtuvasta.
Kunnallinen päätöksenteko tapahtuu aina esittelystä, joka perustuu virkmiesvalmisteluun. Tästä osiosta virkamies vastaa aina virkavastuulla. Päätöksenteon lähtökohta on aina, että luottamushenkilöpäättäjät voivat uskoa heille esitettyyn päätöksenteon pohjana olevaan aineistoon. Siis vielä kerran kansankielellä sanottuna – virkavastuu kattaa aineiston virheettömyyden, poliittinen vastuu päätösten tarkoituksenmukaisuuden ja toimivuuden.
Tahiniemen koulusta tivasit minulta, koulutuslautakunnan puheenjohtajalta. Ensinnäkin koulujen pystyttäminen tai lakkauttaminen ei ole lutakunnan vallassa vaan valtuuston reviiriä. Toiseksi, oppilaat kuulemma viihtyvät hyvin Kontiopuiston koulussa eivätkä halua takaisin entiseen. Eiköhän asia ole siltä osin loppuun käsitelty! Kunnan talouden toteutuman osalta viittaan kesäkuussa valtuustoon tulevaan tilinpäätökseen. Siinäpä sitä Jormallekin kotiläksyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

